Satunnainen kuva

Keltaisia Kukkia (1998)

X-Näyttis saa alkunsa

Vuonna 1998 aiemmin Nuorisonäyttiksessä kouliintunut ja yhteen hitsautunut kaveriporukka oli tullut siihen ikään, että heidät oli "potkittu" pois nuorisonäyttiksestä. Vaikka porukka oli hajonnut yhteisen yläasteen jälkeen eri lukioihin, olivat ystävyyssuhteet ja yhteydenpito säilyneet hyvin tiivinä. Esiintyminen ja teatteri oli kaikille edelleen erittäin mieluinen harrastus ja jotkut jopa opiskelivat ilmaisutaidon lukiossa. Niinpä kenenkään ei tarvinnut kahdesti miettiä, kun osa tytöistä ehdotti, että ryhdyttäisiin tekemään omaa näytelmää. Käsikirjoitus oli tyttöjen omaa käsialaa ja ohjaajaksi pyydettiin Nuorisonäyttiksestä tuttua Jari Hiltusta, joka suostui projektiin välittömästi. Näin X-Näyttis oli saanut alkunsa.

Keltaiset Kukat koskettavat yleisöä

keltaisia_kukkia_200.jpgHarjoitukset aloitettiin keväällä ja kaikilla oli hauskaa niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin. Nyt nuoriso sai itse suunnitella koko näytelmän lavastusta ja puvustusta myöten. Lisäksi porukka piti yhtä myös vapaa-ajalla, joten kevään ja kesän mittaan jo ennestään tiiviistä kaveriporukasta tuli yksi suuri perhe.

Kesällä 1998 esitetty näytelmä oli musiikki- ja tanssipainotteinen hauska, mutta hyvin koskettava kertomus kahdesta nuoruusaikojen kaveruksesta, jotka vuosia myöhemmin tavatessaan muistelevat naisseikkailujaan.

X-Näyttiksen perustajiin, Keltaisten Kukkien näyttelijäkaartiin ja tiiviiseen ystäväporukkaan kuuluivat:
Sanna Ala-Laurila, Kaisa Heinonen, Jenni Lehtisalo, Paula Peurala, Saara Saarinen, Susanna Saarinen, Katja Suomela, Juha-Matti Ala-Laurila, Juuso Gren, Janne Tarvainen


Kuvia näytelmästä löytyy täältä.

Lehtijuttu näytelmästä löytyy täältä.